Toista kertaa Roomassa

toistakertaaroomassa

Olen ollut elämäni aikana kaksi kertaa Roomassa. Ensimmäisellä kerralla olin 17-vuotias lukiolainen, joka heitti olkansa yli kolikon kuuluisaan Fontana di Trevin suihkulähteeseen merkkinä siitä, että palaisin vielä jonain päivänä tähän ikuiseen kaupunkiin. Pääsinkin lopulta palaamaan Roomaan takaisin, tällä kertaa 29-vuotiaana naisena monta elämänkokemusta rikkaampana.

Lomalla rennosti

Mitä voi tehdä Roomassa, kun on jo nähnyt oleellisimmat turistinähtävyydet? No käydä tietenkin katsomassa niitä uudestaan. Ensimmäisellä kerralla tuli tutustuttua hyvin runsaasti kirkkoihin ja museoihin ympäri Roomaa, joten tällä kertaa ei ollut tarpeellista saada kuitenkaan aivan samanlaista kulttuuriähkyä. Halusin nähdä uudelleen Colosseumin, Pantheonin ja Espanjalaiset portaat sekä edellä mainitun Fontana di Trevin suihkulähteen, koska ne ovat jääneet mieleeni parhaiten hienoina arkkitehtuurisina nähtävyyksinä. Myös Vatikaanin aukio on oma elämyksensä ja melkein oma päiväreissunsa. Tällä kertaa kävin ihailemassa näitä nähtävyyksiä kuitenkin vain ulkopuolelta.

20161218_162720
Colosseum on pala ikuista Roomaa.

20161217_164218
Pantheon on antiikinaikainen monumentti, joka toimii nykyisin katolisena kristillisenä kirkkona.

20161217_164522
Pantheon on tunnettu kupolissa olevasta pyöreästä kattoikkunastaan. Sisään astellessa tulee vaikuttunut olo tästä upeasta rakennuksesta.

20161215_155634
Espanjalaiset portaat ovat suosittu tapaamispaikka Roomassa.

20161215_154011
Portaat johtavat Piazza di Spagnan aukiolle.

20161215_165501
Fontana di Trevin suihkulähde on Rooman tunnetuin ja suurin suihkulähde.

20161216_124939
Vatikaanin aukio aurinkoisena aamupäivänä.

Vatikaanin aukiolle kannattaa tulla ajoissa aamulla, jos haluaa päästä Pietarinkirkkoon ihailemaan rakennusta ja siellä olevaa taidetta. Jono oli todella pitkä! Lähemmäs 30 euron hinnalla olisi toki päässyt jonon ohi, mutta jätin tällä kertaa kokemuksen välistä ja nautin auringonpaisteesta aukiolla.

20161216_132536
Vatikaanissa on oma postinsa, josta voi ostaa Vatikaani-teemaisia kortteja ja postimerkkejä ja lähettää postia perheelle ja tuttaville.

Kun nähtävyyksistä on saanut tarpeekseen, voi käydä vaikka elokuvissa. Tämä on Roomassa edullisempaa kuin Suomessa. Elokuvaliput olivat 6 euroa joulukuussa 2016 ja kyllä, englanninkielisiäkin elokuvia näytetään tietyissä elokuvateattereissa. Lisätietoa saa Rome Review’n sivuilta.  Allekirjoittanut nautti Star Wars Rogue Onen ensi-illasta oikein paljon koko kuuden euron edestä.

Pizza funghi ja muut italialaiset ruoat

Rakastan herkkusieniä ja koko viikon aikana tulikin syötyä suurimmaksi osaksi herkkusienipizzaa.

20161213_210907
Roomassa pizzapohjat ovat ohuita ja rapeita ja täytteenä on usein yksi perustäyte.

Pizza funghi on vain ja ainoastaan herkkusienipizzaa, jossa on herkkusienien lisäksi tomaattikastiketta ja mozzarellajuustoa. Taustalla yllä olevassa kuvassa näkyy jumalaisen hyvä bruschetta-leipä. Tämän yksinkertaisen alkuruoan saa joko ilman päällysteitä tai vaikkapa tomaattien kera. Pieni loraus oliviiöljyä päälle tekee tästä täydellisen alkupalan.

Kerran kokeilin ravintolassa herkkusienirisottoa, mutta siitä en erityisemmin välittänyt. Toki myös pastaa oli pakko kokeilla kerran, kun Italiassa sattui olemaan ja se maistui oikein hyvältä simpukoiden kanssa. Bruschettaa suosittelen lämpimästi tilaamaan ruoan kylkiäisiksi. Pelastaa tilanteen kuin tilanteen, jos ei satukaan pitämään pääruoasta.

Ravintoloista ei ole Roomassa pulaa. Terminin juna-aseman lähistöllä on edullisia paikkoja runsaasti, vaikkakin suuri osa on pikaruokaravintoloita. Joitakin perinteisiä italialaisia ravintoloita alueelta kuitenkin löytyi ja illallinen olikin mukava nauttia näissä paikoissa.

Trasteveren kaupunginosa sen sijaan on erityisesti tunnettu hyvistä ravintoloista ja romanttisesta tunnelmastaan. Alue sijaitsee Tiber-joen toisella puolella ja on oikein valloittava pienine historiallisine kujineen. Tänne suuntaisi mielellään uudemmankin kerran nauttimaan illallista.

20161217_171435
Trasteveren pikkukujia pitkin kannattaa seikkailla eteenpäin. Joka kulman takaa löytyy jotain kaunista nähtävää.

20161217_172051
Santa Maria in Trasteveren kirkko Trasteveressä.

20161217_171005
Tiber-joen varrella on kaunista illalla.

20161216_174241
Hard Rock Cafe Romassa voi käydä syömässä hampurilaisaterian, jos kyllästyy pizzaan ja pastaan.

Jälkiruoaksi kannattaa kokeilla aitoa italialaista artesaanijäätelöä eli gelatoa tai klassikkojälkiruokaa tiramisua.

20161217_161023
Ihanat gelatot! Makuina Nutella ja Kinder.

20161218_195703
Tiramisu on yksi pakollisista jälkiruoista, joita täytyy kokeilla Italiassa.

Rooman kulkuyhteyksistä

Roomassa on helppo kuluttaa aikaa kävelemällä paikasta toiseen. Tällä tavoin voi nauttia italialaisesta tunnelmasta, nähdä hienoja tunnelmallisia pikku katuja ja ottaa samalla kuvia.

20161217_170105
Jouluisaa aikaa Roomassa.

20161214_163859
Aikaa saa hyvin kulutettua hyötyliikunnalla. Kävely on pop.

20161215_164000
Erään kulman takaa paljastui rakennus, joka oli verhottu välkkyvin valoin ja näytti kuin se olisi ollut yltä päältä glitterissä.

Jos kävely alkaa väsyttää, niin myös bussit, raitiovaunut, metrot ja paikalliset junat kulkevat kaupungissa. Itse käytin tällä kertaa vain yhtenä päivänä metroa. Metroon saa hankittua kertalippuja tai päivän / useamman päivän lippuja. Esimerkiksi Terminin asemalta saa alakerrasta metron läheisyydestä hankittua metrolippuja. Jos sen sijaan haluaa matkustaa muualle Italiaan Rooman ulkopuolelle, niin Terminin juna-aseman puolelta saa junalippuja. Busseista, raitiovaunuista, metroista ja paikallisista junista saa lisätietoa Rome Map 360° -sivulta.

Muutama vinkki ennen reissua

Tämä pätee kaikkiin matkoihin mihin tahansa kohteeseen: pakkaa hyvät kävelykengät mukaan! Jossain vaiheessa ne jalat vaan väsyvät ja silloin voi olla erityisen kiitollinen, että tajusi ottaa mukaan hyvät kengät. Myös laastareita kannattaa ottaa mukaan, jos rakkoja kuitenkin pääsee syntymään.

20161217_162226
Piazza Navonan aukiolla riitti vilskettä.

Kannattaa varautua siihen, että erityisesti eri nähtävyyksien lähettyvillä Roomassa kohtaa tusinan verran kaupustelijoita, jotka koettavat myydä milloin mitäkin krääsää ohikulkijoille. Viimeisimpiä trendejä näyttivät olevan selfiekepit, kaulahuivit ja kulhot. Jos ei koe tarpeelliseksi ostaa mitään ylimääräistä, ei kannata pysähtyä eikä ottaa mitään vastaan keneltäkään. Myös ruusukauppiaat ja kaikenlaiset muut kaupustelijat koettavat saada turisteilta euroja omiin taskuihinsa. Siinä vaiheessa alkoi lievästi sanottuna ärsyttää, kun ruusu- tai huivikauppias tuli kaupustelemaan tuotteittaan kadulla ravintola-alueelle suoraan naaman eteen, kun yritti nauttia illallista. No mutta, ei siinä auttanut kuin vaan kieltäytyä kohteliaasti ja jatkaa elämäänsä.

Rooma on valitettavasti tunnettu myös taskuvarkaistaan, joten lompakkoa, kännykkää ja muita arvotavaroita kannattaa varjella huolella. Kunhan vahtii laukkua tai taskujaan, eikä säilytä kaikkia rahoja ja pankkikortteja samassa lompakossa, pärjännee hyvin.

Milloin Roomaan?

Rooma on kaunis kaupunki vierailla milloin tahansa. Kesällä kaupungissa on arvatenkin eniten turisteja ja elokuu lienee kaikista kuumin kuukausi vierailulle. Talvella Roomassa on mukavan valoisaa, vaikka sateita voi toki esiintyä milloin tahansa eteläisemmässä Euroopassa. Lämpötila voi tällöin vaihdella kevyen pakkasen ja noin 15 lämpöasteen välillä.

20161214_163500

Pidin erityisesti auringonpaisteesta, joka valaisi Rooman katuja kauemmin kuin Suomessa. Aurinko nousi joulukuun puolessavälissä noin klo 8 jälkeen ja laski klo 16 jälkeen. Sää oli kuin keväisessä Suomessa ja tämähän sopi minulle. Päivisin saattoi lämpöisemmillään olla +15 C, mutta silti joka puolella näkyi toppatakkeja. Itse jouduin vaihtamaan ohuempaan takkiin suosiolla. Ei voi valittaa, D-vitamiinia on niin paljon mukavampaa saada auringosta kuin purkista!

Roomaan on siis aina hyvä aika mennä käymään. Jos turistilaumat eivät haittaa, kesä on kaunista ja lämpöistä aikaa tehdä kaupunkivierailu Roomaan tai jos haluaa välttää turistirysiä, kannattaa matkustaa kiireisimpien aikojen ulkopuolella, kuten vaikkapa syksyn tai kevään aikana. Edes joulun aikaan ei ollut niin paljon turisteja kuin kesällä.

Edullisia lentoja kannattaa metsästää Norwegian Airilta tai lentohakusivustojen kuten Momondon kautta. Hotelleja voi etsiä edellä mainituilta lentosivuilta tai vaikka booking.com kautta. Antoisaa matkaa Roomaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s