Chiang Mai – Pohjois-Thaimaan helmi

Chiang Mai – Pohjois-Thaimaan helmi

Chiang Mai on Thaimaan pohjoisosassa sijaitseva vehreä ja vuoristoinen kaupunki. Tässä maan toiseksi suurimmassa kaupungissa on noin 170 000 asukasta, joten kaupunki on huomattavasti pienempi kuin yli 8 miljoonan asukkaan Bangkok. Chiang Maissa kannattaa ehdottomasti maistella pohjoisthaimaalaisen keittiön antimia sekä käydä vierailulla eri temppeleissä.

Vietin kaupungissa noin viikon viime joulukuussa. Kävin katsomassa jonkin verran nähtävyyksiä, mutta en tehnyt läheskään kaikkea, mitä siellä voisi tehdä. Sen sijaan istuimme useimpina päivinä toisen puoliskoni kanssa Maya-ostoskeskuksen kahvilassa tekemässä etätöitä. Pakko sanoa, että pidän suurista täyden palvelun ostareista, joista saa ihan kaikkea.

Työskentelyn lisäksi kävin tutustumassa Chiang Main vanhaankaupunkiin, hengailin Nimmanin alueen eri paikoissa sekä kävin Doi Suthep -vuoren päällä olevalla pyhällä temppelillä. Näissä riitti nähtävää.

Chiang Main vanhakaupunki

Chiang Mai on tunnettu temppeleistään, ja niitä löytyykin kaupungista ja sen lähettyviltä yli 300. Tha Pae Gate -muurin sekä vallihaudan ympäröimässä vanhassakaupungissa sijaitsevat monet temppelit. Alueelle pääsee helposti lavataksin kyydissä.

Chiang Mai 2017
Vanhankaupungin muurin edustalla oli hääpari ottamassa kuvia.

Chiang Mai 2017Chiang Mai 2017
Chiang Mai 2017
Suosittu ja edullinen lavataksi on helppo pysäyttää kättä heiluttamalla.

Chiang Mai 2017 Temppeleitä on alueella useita.

Chiang Mai 2017
Chiang Mai 2017 Chiang Mai 2017
Chiang Mai 2017 Chiang Mai 2017

Vanhastakaupungista löytyy temppeleiden lisäksi erilaisia ravintoloita ja baareja, joissa pääsee nauttimaan paikallisista herkuista. Monet turistit majoittuvatkin alueella monien nähtävyyksien ja palvelujen vuoksi. Chiang Maissa palvelut, ruoka ja majoitus ovat yleisesti edullisemmat kuin Etelä-Thaimaan kohteissa. Kelpaahan tänne tulla!

Chiang Mai 2017
Kylmä smoothie viilentää helteisellä kävelykierroksella.

Chiang Mai 2017 Ihanaa kookoscurrya suoraan kookoksesta. Tulisuusasteen saa päättää itse.

Vaikka majoittuisi toisella alueella, on vierailu Chiang Main vanhassakaupungissa mielenkiintoinen. Päivässäkin ehtii nähdä jo paljon!

Markkinoiden luvattu kaupunki

Iltaisin kannattaa lähteä tutustumaan Chiang Main markkinoille. Kaupungin keskustassa vanhankaupungin alueella ja sen lähettyvillä järjestetään useammat markkinat viikossa.

Vanhankaupungin lähettyvillä sijaitsevan Somphet Marketin kadun eri kojuista voi ostaa maistuvaa ja edullista katuruokaa noin klo 18 alkaen. Täältä saa hankittua myös tuoreita kasviksia ja hedelmiä huokeaan hintaan.

Chiang Mai 2017Chiang Mai 2017Kalat paahtumassa grillillä.

Chiang Mai 2017 Chiang Mai 2017

Lauantai-iltana kävimme tutustumassa Saturday Marketin antiin Wua Lain kadulla. Markkinoilla oli hyvin ruuhkaisaa, joten yleinen viisaus kuulunee, että varaustaudu vesipullolla ja kärsivällisyydellä koitokseen.

Chiang Mai 2017Täällä oli kieltämättä ihminen välissä. Siitäkin huolimatta löysimme pitkän ja hitaan matelun jälkeen ihanan katuruokapaikan, jossa pääsi maistelemaan erinomaisia thairuokia.

Chiang Mai 2017Tuoreista raaka-aineista valmistettua ruokaa oli tarjolla runsaasti.

Chiang Main markkinat ovat suosittuja vierailukohteita. Paikan päältä voi ruoan lisäksi ostaa myös esimerkiksi paikallisten tekemiä käsitöitä sekä oikeastaan kaikkea maan ja taivaan väliltä rihkamasta laatutuotteisiin.

Nimmanin trendikäs kaupunginosa

Nimmanin alueelta (koko nimeltään Nimmanhaem) noin 3 km:n päässä vanhastakaupungista löytyy useita baareja, ravintoloita ja kauppoja. Alueelle vievän tien Huay Kaew Roadin liikenne on Thaimaan perinteiseen tyyliin vilkasta, mutta jotenkin Nimmanin kaupunginosa vei sydämeni. Alue on viihtyisä ja sopi oikein hyvä tarkoitusperiimme. Nimman on viime vuosina uudistunut ja kehittynyt paljon, mutta siitä huolimatta se on ennen kaikkea viihtyisä.

Chiang Mai 2017 Jouluun valmistautumista helteisessä kaupungissa.

Maya-ostoskeskuksen ulkopuolella oli melko jättimäinen joulukuusi, ja ostoskeskuksen sisäpuolella raikasivat tutut joululaulut japaniksi käännettyinä, luulisin. 😀

Chiang Mai 2017
Mani- ja pedikyyri sekä jalkahoito Mayassa olevassa tasokkaassa kauneushoitolassa maksoivat valuuttakääntäjän mukaan yhteensä noin 20 euroa.

Chiang Mai 2017 Ostoskeskuksen korkeimman kerroksen terassilla pääsi nauttimaan ulkoilmasta ja ihailemaan samalla auringonlaskua.

Chiang Mai 2017
Mayassa yksi suosikkiravintoloistani oli japanilainen ravintola, jossa kokki valmisti ruoan suoraan asiakkaiden edessä. Oli niin maistuvaa, että piti käydä muutamaankin otteeseen täällä!

Chiang Mai 2017 Kana teriyaki.

Chiang Mai 2017
Löytyipä ostarista myös Hello Kitty -kahvila.

Chiang Mai 2017
Kauniilla alueella riitti ihmeteltävää.

Chiang Mai 2017 Katuruokaa tarjolla täälläkin.

Chiang Mai 2017
Kukakohan sai kunnian ripustaa puuhun valot? On varmaan kestänyt hetkisen aikaa. 😁

Chiang Mai 2017 Kookoksen luvattu maa. Olipahan herkkua!

Chiang Mai 2017 Ostoskeskuksen viereiseltä alueelta löytyi viehättävää uutta aluetta, jota kävimme tutkimassa. Täällä oli tunnelma ainakin kohdillaan!

Chiang Mai 2017
Jouluisa meininki ja somia kuusia.

Chiang Mai 2017
Nimmanin alueella kävimme useissa ravintoloissa syömässä. Testasimme mm. suosittua pientä ravintolaa nimeltä Kao Soy Nimman, jossa kokeilin pohjoisthaimaalaista ruokaa.

Chiang Mai 2017
Mielettömän herkullista Khao Soy Currya eli nuudeleita, kanankoipea ja kookospohjaista currylientä. Ruoka oli hieman tulista, mutta pystyi tällainen heikosti tulisia ruokia sietäväkin sitä syömään, vaikka muutama hikikarpalo nousikin otsalle.

Pohjoisthaimaalainen ruoka on todella herkullista ja hieman erilaista kuin muualla Thaimaassa. Riisi on yleensä sticky rice eli tahmeaa riisiä, ja naposteltavien ruokien kanssa saa usein vihreää tai punaista chilipohjaista dippikastiketta.

Jälkiruoaksi kannattaa maistella rotia eli thaimaalaista lättyä. Erityisen hyvää banaanin ja Nutellan kanssa, mutta toimii myös muina variaatioina.

Chiang Mai 2017
Suklaista rotia.

Suosittelen kokeilemaan rohkeasti eri ruokia ja löytämään omat suosikit sitä kautta. Ruokaloma Thaimaassa on aina hyvä idea!

Huay Kaew -vesiputousta katsomassa

Chiang Maissa ja sen lähialueilla voi ihailla useampaa vesiputousta. Huay Kaew sattui olemaan suhteellisen lähellä majapaikkaani Nimmanissa, joten suunnistin tälle putoukselle. (Paikan nimeä näkee hieman eri tavoin kirjoitettuna internetissä – Keaw ja Kaew vilisevät siellä kumpainenkin.)

Chiang Mai 2017

Lavataksi osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi tälläkin kertaa. Vaikka kävelymatkaa ei olisi ollut kuin jokusen kilometrin verran, oli taksi parempi vaihtoehto polttavan helteen ja kävelytien vaihtelevan kunnon vuoksi.

Chiang Mai 2017 Paikalliset koirat olivat läkähdyttävän kuumalla ilmalla sitä mieltä, että ei jaksa eikä pysty.

Chiang Mai 2017Huay Kaewin vesiputous.

Chiang Mai Zoon lähellä olevaa vesiputousta pääsi katsomaan pienen patikoinnin jälkeen. Tämä oli hikistä puuhaa 30 asteen lämmössä, vaikka lenkki ei muuten ollutkaan kovin vaativa. Putous oli mukava ja melko pieni – odotin ehkä vähän enemmän tältä. Olipa kuitenkin kiva käydä luonnossa kävelyllä.

Huay Kaewin alueelta voi tehdä pitkän patikkaretken ylös Doi Suthep -vuorelle. Tämä sopii seikkailumielisille ja hyväkuntoisille.

Chiang Mai 2017 Paikan päällä pääsi myös pulahtamaan veteen vilvoittelemaan.

Chiang Mai 2017
Kaunista ja vehreää seutua.

Muita hieman etäämmällä olevia vesiputouksia ovat mm. kiipeiltävä Bua Tong Sticky Waterfalls n. 1,5 tunnin ajomatkan päässä Chiang Maista sekä kuvauksellinen Mae Sa Waterfall n. 40 minuutin ajomatkan päässä kaupungista. Taksilla pääsee melko hyvään hintaan käymään eri paikoissa, ellei halua vuokrata omaa menopeliä. Suurempia vesiputouksia on varmasti hauska käydä katsomassa.

Wat Phra That Doi Suthep -temppeli vuoren päällä

Ehdoton käyntipaikka Chiang Maissa on yksi sen kuuluisimmista temppeleistä Doi Suthepin vuoren päällä noin 15 km:n päässä Chiang Maista. Wat Phra That Doi Suthep on theravada-buddhalainen luostaritemppeli, joka on pyhä paikka monille thaimaalaisille.

Paikan historiasta on olemassa muutamia eri versioita. Temppelin arvellaan olleen perustettu 1383, ja sinne on ajan myötä rakennettu lisää pyhiä alttareita. Tie temppelille rakennettiin vuonna 1935.

Temppelille noustaan 306 porrasta, joten kipuamista riittää. Paikka on suosittu turistinähtävyys, eikä suotta. Komeat Buddha-patsaat ja paikallinen arkkitehtuuri ovat kaunista nähtävää.

Temppelin näköalatasanteelta avautuu näkymä Chiang Main kaupunkiin. Meidän tapauksessamme näkymä olisi avautunut, jos ilmassa ei olisi ollut niin paljon savua burning seasonin vuoksi juuri silloin. (Maanviljelijät polttavat maata kuivana aikana, jotta uudet taimet pääsisivät jälleen myöhemmin kasvamaan.)

Ajomatka vuoren laelle on hyvin kiemurteleva, joten lavataksi ei välttämättä ole se mukavin kulkuneuvo vaan suosittelen etsimään ilmastoidun taksin. Ota myös jotain ylimääräistä vaatetta mukaan, koska vuorella on todennäköisesti hieman viileämpää kuin alhaalla kaupungissa.

Chiang Mai 2017 Taksit kulkivat ylös ja alas vuorta pitkin jatkuvasti.

Chiang Mai 2017
Chiang Mai 2017 Chiang Mai 2017
Chiang Mai 2017 Chiang Mai 2017
Chiang Mai 2017 Munkkien kanssa pääsee myös juttelemaan.

Chiang Mai 2017
Chiang Mai 2017 Chiang Mai 2017
Munkkien harras hetki temppelillä. Tämä oli upea paikka kaikin puolin.

Chiang Mai oli mukavaa vaihtelua Bangkokin vilskeeseen verrattuna. Maistuva ruoka, komeat temppelit ja kaunis luonto tekevät kaupungista mielenkiintoisen ja käymisen arvoisen paikan Thaimaan reissulla.

Mitkä ovat sinun parhaita kokemuksiasi Chiang Maista – vai odottaako ensimmäinen matka kaupunkiin vielä tekemistään?

***

Jos pidit lukemastasi, voit seurata matkojani Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s