Rentoutujan Rodos

Rentoutujan Rodos

Pitkästä aikaa taas istuin alas päivittelemään blogia. Maailma on muuttunut viimeisten kuukausien aikana ja matkailu pysähtynyt koronaviruksen takia. Toivottavasti kaikki pysyvät turvassa kotonaan ja jaksavat odottaa tämän vaikean ajan läpi jonkinlaista normaalimpaa arkea, millainen se sitten tuleekaan olemaan.

Minulla on jäänyt päivittämättä viime vuoden matkoja tänne blogiin, joten nyt olikin otollinen hetki katsoa noin vuosi ajassa taaksepäin toukokuuta 2019, kun Rodos kutsui luokseen.

Matkakaverini eli toinen puoliskoni juhlisti viime vuonna kolmekymppisiään. Halusin järjestää tämän kunniaksi hänelle jotain ekstraa kohtuullisella budjetilla. Vaikka monia reissuja on tullut vuosien varrella tehtyä, en ollut koskaan aikaisemmin ollut varsinaisella pakettimatkalla. Tutkailin eri matkatoimistojen äkkilähtöjä ja Nazarin kautta löytyi kohteeksi Rodos, jonne saimme suorat menopaluulennot Vaasasta.

Pelasimme vähän lottoa ja annoimme matkanjärjestäjän valita meille hotellin. Onneksi hotelliksi valikoitui ihan perus kolmen tähden hotelli, jossa oli oma huoneisto pienellä keittiöllä. Olihan se vähän vanhanaikainen, joskin tilava huoneisto, ja kahvinkeitin vuosi pohjasta, mutta kahden hengen reissu reippaalla 370 eurolla (sis. lennot, hotelli ja kuljetukset kohteeseen) oli hintansa väärti. 😀

Rodos on Dodekanesian saariston suurin saari ja yksi Kreikan suosituimmista lomapaikoista. Saari sijaitsee Egeanmeren kaakkoisosassa, lähellä Turkin rannikkoa. Asukkaita Rodoksella on noin 120 000, joista yli 49 000 asuu saaren hallinnollisessa keskuksessa ja suurimmassa kaupungissa, Rodoksen kaupungissa. Noin 80 % saaren asukkaista saa tavalla tai toisella toimeentulonsa turismista.

Ihastuin Kreikkaan jo aikaisemmin ollessani ruokamatkalla Kreetalla, joten toinen suomalaisten suosima saari, Rodos, oli juuri hyvä valinta viikon lomareissulle.

Lepoa tuli enemmän kuin osasin arvatakaan. Parin ensimmäisen päivän jälkeen iski flunssa, joka kaatoi sänkyyn. Suurimman osan viikosta vietin todellakin vain nauttien hitaista aamuista ja loikoillen aurinkotuolissa. Olihan se vähän erilaista, kun en ollut tottunut sellaiseen. Normaalisti tykkään kuitenkin käydä katsomassa nähtävyyksiä.

Majoituimme Ialyssoksen alueella, josta pääsi helposti bussilla Rodoksen kaupunkiin. Kävimme kaupungissa muutaman kerran viikon aikana. Saarella olisi ollut vaikka mitä ihania luonto- ja historiakohteita, joita olisi voinut käydä katsomassa vuokra-autolla, mutta kun ei kumpikaan meistä aja, niin tämä jäi välistä tällä kertaa.

Reissu oli kuitenkin onnistunut, koska matkan tarkoitus oli vain puhtaasti loma. Jokaisen ajatus lomasta on vähän erilainen. Jos energiat eivät riitä sen kummempaan kuin rentoon paikallaan oleskeluun, niin sekin on ihan ok.

Rhodes 2019
Rhodes 2019 Ialyssoksen ranta.

Rhodes 2019
Hotelli Sea Melodyn allasalue.

Rhodes 2019Ialyssoksessa oli kreikkalaisia ravintoloita riittämiin.

Pakettimatkana kokemus oli onnistunut. Kuljetus lentokentältä hotellille ja sieltä takaisin pelasi mennessä ja tullessa. Tämä olikin ainoa kerta, kun näimme matkaoppaita. Saimme bussissa kirjekuoren, jossa oli kaikenlaista infoa kohteesta. Toki halutessaan olisi voinut ottaa yhteyttä oppaisiin loman aikana, mutta emme kokeneet sitä tarpeelliseksi.

Ialyssoksen alueella oli kaikki todella helppoa: minimarketteja ja ravintoloita riitti, joten kaikki tarpeellinen oli paikan päällä. Valinnanvaraa oli hyvin viikon reissulle. Lähiminimarketissa sai ouzomaistiaiset ihan paikan päällä. Yskänlääkettä se sekin kai on. Suosikiksi jäi mieleen ehdottomasti Mr. Greek -ravintola, jonka omistaja oli tosi mukava. Saimme ilmaisen jälkiruuan muutamaankin otteeseen illallisella.

Rhodes 2019
Ikävä on näitä herkkuja.

Rhodes 2019 Ei voi käydä Kreikassa syömättä kreikkalaista salaattia.

Rodoksen vanhakaupunki

Rodoksen keskiaikainen kaupunki liitettiin Unescon maailmanperintökohteisiin vuonna 1988. Muurien ympäröimän vanhankaupungin arkkitehtuuri on sekoitus bysanttilaista, turkkilaista ja italialaista tyyliä. Vanhakaupunki jakautuu kolmeen osaan, joita ovat Kollakio eli kuninkaiden korttelit, Hora eli turkkilaisten korttelit sekä juutalaiskorttelit.

Vanhastakaupungista löytyy useita aukioita ja katuja ruokapaikkoineen ja baareineen. Täällä voi myös shoppailla vaikkapa paikallisia käsitöitä. Kotiin viemisiksi tarttui ainakin sandaalit ja muutama käsilaukku. Myös Rodoksen hunaja on taivaallisen hyvää ja sitä löytyykin eri makuisena monesta paikasta. Vanhakaupunki on turistien suosiossa, joten vilinää ei sieltä puutu. Muurien ulkopuolella on kaupungin uudempi puoli, josta löytyy myös esimerkiksi ostoskatuja sekä drinkki- ja ruokapaikkoja.

Rhodes 2019
Portin läpi kävi kulku vanhaankaupunkiin.

Rhodes 2019 Rhodes 2019
Rhodes 2019 Ritarien katu vanhankaupungin Kollakion eli Collachiumin kaupunginosassa.

Rhodes 2019Suurmestarin palatsi.

Rhodes 2019 Rhodes 2019Nälän yllättäessä maistuu gyros.

Rhodes 2019

Vanhankaupungin aluetta ympäröi 1400-luvulla Johanniittain ritarikuntalaisten rakentama yli 4 km pitkä ja 12 metriä paksu muuri. Kiersimme alueella vain pikaisesti, mutta täällä saisi kyllä kulutettua aikaa vaikka kuinka.

Rhodes 2019
Rhodes 2019

Mandrakin satama

Mandrakin sataman muurilla on kolmen tuulimyllyn rauniot ja Pyhän Nikolaoksen linnake. Sataman suulla vastakkaisilla puolilla on kaksi pronssiveistosta, jotka esittävät uros- ja naaraspeuraa. Mandrakin satamasta on hyvä lähteä risteilyille esimerkiksi Lindokseen, Falirakiin tai Symiin. (Myös muilta satama-alueilta pääsee erilaisille veneretkille.) Mandrakin sataman läheisyydessä sijaitsevat lisäksi bussipysäkit.

Rhodes 2019
Rhodes 2019
Saint Paul’s Gate lähellä satamaa.

Rhodes 2019 Rhodes 2019Rhodes 2019 Rhodes 2019Rhodes 2019 Rhodes 2019
Kaksi peuraveistosta ja taustalla Pyhän Nikolaoksen linnake.

Ialyssos oli täydellinen rentoutumispaikka, ja Rodoksen kaupungista sai sopivan annoksen kulttuuria, historiaa ja shoppailua. Rodoksen matka oli hyvä tehdä toukokuun alkupuolella, kun loman sai hyvään hintaan, eikä turistikausi ollut vielä kiireisimmillään. Lämpötilat vaihtelivat 20–25 asteen välillä, loppukuusta olisi ollut vielä lämpöisempää.

Rhodes 2019

Rodoksesta jäi leppoisat ja aurinkoiset muistot. Nähtäväksi jää, miten turismi Kreikassa ja muualla maailmalla palautuu ja milloin se palautuu.

Alla tekemäni video Rodoksesta.

Pysykää turvassa. ❤

Jos pidit lukemastasi, voit seurata matkojani Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.